Aikuiskouluttajan pedagogisissa opinnoissa tutustuin voimauttavan valokuvan menetelmään, jonka myötä aloin pohtimaan enemmän sitä, miten voimautumisen käsite toimii vaatetuksen puolella ja mitä voimauttava vaatetus voisi tarkoittaa. Kirjoitin asiasta lyhyesti jo Mikä tekee lempivaatteen– kirjoituksessa, mutta tässä tekstissä pohdin laajemmin vaatteen voimauttavaa vaikutusta ja sitä miten se on hyödynnettävissä kestävän suunnittelun lähtökohtiin.
Voimauttava valokuva on Miina Savolaisen kehittämä sosiaalipedagoginen menetelmä, jossa kiinnitetään huomiota kuvattavan itsemäärittelyn oikeuteen ja pyritään luomaan hyväksyvää katsetta ja dialogisuutta. Kuvattava itse saa määritellä tavan, jolla hänet kuvataan. (http://www.voimauttavavalokuva.net) Kun tutustuin menetelmään tarkemmin, nousi vaatteen merkitys kuvausprosessissa usein hyvinkin suureksi. Vaatteella on voimakas psykologinen vaikutus, joka voi saada aikaan voimaantumisen tunteen. Lisäksi vaatteen viestinnällinen ja fenomenologinen näkökulma vahvistui. Voimauttavan valokuvan teoreettisissa lähtökohdissa korostetaan valokuvan erityisyyttä juurikin sen tunnevoimaisuuden ja kehollisuuden vuoksi. Samalla tavoin vaatteella on erityislaatuinen suhde vartaloon ja ihmisen tunnekokemuksiin. Se on kaikista lähinnä ihmisen ihoa, se voi olla identiteetin jatke tai sillä voidaan tuottaa uudenlaisia merkityksiä.
Voimautumisen lähtökohtia
Voimaantumis-käsitettä (empowerment) on alun perin käytetty alisteisten ihmisryhmien itsetunnon, aktiivisuuden ja yhteiskunnallisten vaikutusmahdollisuuksien lisääntymisestä. Termiä on käytetty esimerkiksi naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksista puhuttaessa (https://fi.wikipedia.org/wiki/Voimaantuminen). Kasvatustieteissä voimaantumista on käsitelty kriittisen pedagogiikan puolella erityisesti Paulo Freiren teorioiden pohjalta, joissa yksilöt pyritään vapauttamaan alistamisen ja sorron kulttuurista. Voimaantumisen ja valtaistumisen kautta yksilö pääsee osaksi aktiivista kansalaisuutta ja uudistamaan yhteiskunnan rakenteita. Esimerkiksi lukeminen on yhä taito, joka ei ole kaikille mahdollista ja aiheuttaa eriarvoisuutta ihmisten välillä. Lukutaidottoman henkilön vaikutusmahdollisuudet ovat monissa yhteiskunnissa lähes olemattomat.
Termiä on myöhemmin alettu käyttämään myös ihmisen sisäisestä voimaantumisprosessista, jossa ihminen löytää voimavaroja itsestään ja pystyy hyödyntämään niitä oman elämänlaadun parantamisessa ja itsemääräämisoikeuden lisäämisessä. Näitä teemoja tutkitaan ja käytännössä hyödynnetään erityisesti sosiaalityön puolella. Myös voimauttavan valokuvan juuret ovat lastensuojelussa. Voimauttavassa valokuvassa pidetään tärkeänä korjaavan katseen merkitystä. Kyse ei siis ole pelkästään valokuvamenetelmästä, vaan myös katseesta ja näkemisen tavasta. Ihmisen kuva itsestä, muista ja maailmasta syntyy alkujaan peilaussuhteessa toisten ihmisten kanssa. Nähdyksi tulemisen kokemukset ja arvokkuuden tunteet liittyvät vahvasti näihin varhaisiin dialogisiin vuorovaikutussuhteisiin.
Voimautumisen ja katseen tematiikkaa käsitellään myös naistutkimuksen ja taidehistorian puolella. On kysytty sitä, kenen katse (gaze) dominoi esimerkiksi taiteessa ja mainoskuvastossa. Naisten muotokuvia ja mainoskuvastoa on naistutkimuksen puolella kritisoitu siitä, että ne on tehty miehisen katseen näkökulmasta naista objektisoiden ja alistaen. Useat tutkijat ovat nostaneet esille kuvataiteessa esiintyvän yksisuuntaisen ylivallan ja kontrollin muodon, jossa mies on katsoja ja nainen katsottu. Naisen vartalo on taidehistoriassa joutunut katseen ja omistamisen kohteeksi. Median luomaa kuvastoa on myös pitkään vaivannut yksipuolisen naiskuvan esiintuominen usein yliseksualisoivalla otteella. Samoja huomioita nousi esiin myös voimauttavan valokuvan menetelmään osallistuneilta nuorilta, jotka kokivat visuaalisen kuvaston naista alentavaksi ja seksualisoivaksi ja yhdenlaista naiskuvaa esittäväksi. Voimauttavassa valokuvassa kuvattava itse päättää, miten haluaa tulla kuvatuksi ja katsotuksi, jolloin katsomisen tapaan liittyvä asetelma määritellään uudelleen. Vaatteella voi myös ohjata katsetta, häivyttää sukupuolta tai asettaa itsensä erilaisiin rooleihin, jotka voivat olla yhteiskunnan asettamista rooleista paljonkin poikkeavia.
Voimauttava vaate psykologisesta
näkökulmasta
Psykologisella tasolla vaate voi saada aikaan voimaantumisen tunteen, jolloin ihminen löytää voimavaroja ja vahvuuksia itsestään. Voimauttavassa valokuvassa kuvattava saa itse määritellä pukeutumisensa, eikä hänen tarvitse välittää ympäristön tai sosiaalisten tilanteiden tuomista rajoitteista, jolloin pukeutuminen voi olla hyvinkin lähellä sitä, miten haluaa omaa persoonaa kuvastaa. Kuvaan ikuistettu asustus voi tuoda voimaa ja rohkeutta pukeutua samoin myös arkitilanteissa.
Vaatetuspsykologisesta näkökulmasta ihmisestä tulee persoona vaatteiden kautta. Vaatteet ovat kuin toinen iho, joka kuuluu ihmiselle luonnollisena osana. Vaate on ihmisruumiin jatke ja rajaa yksityisen tilan. Puettu vartalo asemoi meidät fyysisesti ja ajallisesti tilaan. Ihminen luo päivittäin pukeutumisellaan tietynlaisen kuvan itsestään, jonka arviointi arkitodellisuudessa voi olla ohi sekunneissa, riippuen liikkeestä ja sosiaalisista tilanteista. Päivän mittaan saamamme kokemukset, huomiot, fyysiset ja henkiset tuntemukset muuttavat tai vahvistavat käsityksiämme siitä, mitä asu meille tuo. Se voi muodostua voimauttavaksi tai se voidaan hylätä. Tunnestautumisteorian (mm. Aby Warburg) mukaan ihmisen ulkoinen olemus, vaatteet, asusteet ja korut kuuluvat ihmiselle yhtä luonnollisena osana kuin vartalokin, jolloin niiden esteettinen arvioiminen voi osua syvälle ihmisen olemismaailmaan ja itsetuntoon.
Valokuvissa viestiminen voi olla tietoisempaa ja tavoitteellisempaa kuin arkipukeutumisessa. Nykyisin varsinkin sosiaalisen median kautta itsen ja toisten asujen kuvaaminen on tullut yhä suosituimmiksi ja palaute luoduista pukeutumiskuvista tuleekin mahdollisesti pidemmän tarkastelun perusteella. Kuvissa vaate (ja vartalo) voidaan esittää idealisoiden, jolloin vaatteen todellisella tunnulla, funktiolla tai sopivuudella ei välttämättä ole merkitystä. Voimauttava vaikutus tulee siis siitä, miten paljon asu saa kehuja ja mitä vaate tekee ihmisen itsetunnolle. Toki positiivinen palautekin on tärkeää ihmisen hyvinvoinnin kannalta, mutta siinä ei päästä vaatteen voimauttavan vaikutuksen ytimeen, eli keholliseen olemiseen ja ihmisen sisäisiin prosesseihin.
Jonkin aikaa sitten erilaiset muuttumisleikit olivat suosittuja ohjelmaformaatteja. Niissä pyrittiin parantamaan ihmisten itsetuntoa ja itsetuntemusta ulkoisen habituksen muuttamisen avulla. Usein osallistujilla oli liian vähän aikaa ulkonäöstä huolehtimiseen, vääränlainen käsitys omasta ulkoisesta olemuksesta tai itsetuntoon liittyviä ongelmia. Aika usein prosessin lopputuloksena oli vallitsevan esteettisen käsityksen mukainen asustus ja niissä vahvistettiin stereotyyppisiä olettamuksia kuten sitä, että korkokengillä kävelyn taito tuo itseluottamusta tai sitä, että naisellinen pukeutuminen on värikästä ja muotoja esiin tuovaa. Yleisesti ajatellaan myös, että vartalon huonot puolet tulee piilottaa ja hyviä korostaa. Mutta kenen silmillä ihmistä tällöin katsotaan? Yleisen mielipiteen mukainen käsitys on huono lähtökohta ihmisten syvempien pukeutumistoiveiden etsimisessä ja voimaantumisen mahdollistamisessa. Juurikin tästä syystä muuttumisleikkien prosessit jäävät usein pinnallisiksi ja ihminen palaa ennen pitkää vanhoihin pukeutumistapoihin. Pukeutumisneuvonta on siis paljon muutakin kuin kantajalle sopivien vaatteiden etsimistä. Voimautuminen ei ole ulkoa ohjautuvaa, vaan ihmisten omat sisäiset prosessit ovat sen edellytyksenä.
Voimautuminen, valta ja rajoitukset
Kun pohditaan pukeutumisen voimauttavia ominaisuuksia, täytyy psykologisten vaikutusten lisäksi ottaa huomioon valtaan, rajoituksiin ja muihin sosiaalisiin tilanteisiin liittyvät tekijät. Vaate voi voimauttaa konkreettisesti esimerkiksi auktoriteetin, kuten erilaisiin ammatteihin liittyvien univormujen kautta. Työvaatteet yleensä ottaen valtauttavat ihmiset tietynlaiseen toimintaan ja samalla ne viestivät ihmisten rooleja toisille. Samalla tavoin me pukeudumme erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin ja rooleihin normaalissa elämässä. Siihen vaikuttaa muun muassa tapakulttuuri sekä pukeutumissäännöt ja pukukoodit.
Yhteiskunta, työpaikat, kulttuuri ja sosiaalinen yhteisö siis luovat raamit ja säännöt, joiden puitteissa ihmisen tulee pukeutua. Voimautuminen voi tapahtua myös silloin, kun näistä säännöistä ei enää tarvitse välittää. Jos oma työ ahdistaa eikä työrooli tunnu omalta, voi työvaatteiden riisuminen olla hyvin voimauttava kokemus. Samoin jos tilaisuus/työ vaatii pukuun pukeutumista, eikä viihdy kyseisessä asussa, voi rento kotivaatetus olla hyvin voimauttava asu. Toisille taas pukuun pukeutuminen tuo itseluottamusta ja huolettomuutta.
Historiallisesta näkökulmasta voimautuminen liittyy vahvimmin pukeutumista rajoittavien tekijöiden poistumiseen. Kulttuuriset ja sosiaaliset muutokset yhteiskunnassa ja yksilöiden asemassa ovat aina näkyneet vahvasti erityisesti naisten pukeutumisessa. Naisia on pitkään rajoitettu vaatteiden avulla eri kulttuureissa ja uskonnoissa. Korsetti ja leveä vannehame rajoittivat vuosisatojen ajan naisten liikeratoja ja päivittäisiä toimintoja. Samoin erilaiset hunnut ovat olleet jo pitkään uskonnollisten naisten pukeutumista määrittävinä tekijöinä.
Naisten vaatetuksen rajoitukset alkoivat poistua vähitellen 1900-luvun aikana. Suurin vaikutus naisten pukeutumiseen ja asemaan ylipäätänsä oli maailmansodilla. Naisten rooli yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä alkoi vahvistumaan ja pukeutuminen heijasteli tätä muutosta. Uudenlaisiin rooleihin tarvittiin käytännöllisempää pukeutumista, jolloin korsetille ei ollut enää tarvetta. Muoti myös demokratisoitui, jolloin yhteneväinen pukeutuminen eri yhteiskuntaluokkien ja sukupuolten välillä lisääntyi. Jakkupuvusta tuli tärkeä univormu naisille sekä työelämässä että vapaa-ajalla, myös housujen käyttö naisten keskuudessa lisääntyi. 1960-luvulla naisten oikeudet lisääntyivät entisestään erityisesti seksuaalisen vallankumouksen myötä, jolloin monista pukeutumiseen liittyvistä normeista koskien esimerkiksi helman soveliasta pituutta luovuttiin. 1980-luvulla taloudellisen nousukauden aikana naisten rooli tasa-arvoisina työyhteisön jäseninä näyttäytyi muun muassa yhteneväisen businesspukeutumisen muodossa. Power suit leveillä olkatoppauksilla löytyi sekä miesten että naisten vaatekaapeista. Samoihin aikoihin alettiin puhua myös yhä enemmän sukupuolesta sosiaalisena eikä pelkästään biologisena ominaisuutena ja jo 60-luvulta lähtien pukeutumisessa näkynyt unisex- muoti yleistyi entisestään. Naisten pukeutumisen historiassa voimaantuminen on tapahtunut siis useimmiten rajoitusten poistumisella. Muutokset tapahtuivat yhteiskunnallisten ja kulttuuristen muutosten lisäksi ihmisten omissa ajattelutavoissa.
Yhteiskunnallista valtaa ja sääntöjä on myös kyseenalaistettu pukeutumisen avulla. Esimerkiksi anarkistit ja punkkarit ovat pukeutuneet univormuihin irrottamalla ne kontekstistaan ja lisäämällä niihin omia elementtejä. Tiukassa koulupukukulttuurissa elävälle pelkkä kauluspaidan ylimmän napin avaaminen voi olla jo anarkistinen ja voimauttava ele. T-paitojen sloganeilla voi ottaa kantaa hyvinkin yhteiskuntakriittisesti. Erilaisilla kampanjoilla ja tempauksilla pyritään myös kiinnittämään huomio vallitseviin epäkohtiin. Esimerkiksi vaatevallankumouksessa vaate puetaan nurinperin, jolla kiinnitetään huomio vaatteen valmistajaan ja samalla kyseenalaistetaan vallitseva pukeutumiskulttuuri. Vaatetuksen kantaaottavuus ja yhteiskunnalliset säädökset ovat hyvinkin kulttuuri- ja kontekstisidonnaisia. Varsinkin Suomessa pukeutumissäännöt ovat yleisesti ottaen hyvin väljät, mihin ovat vaikuttaneet muun muassa niin sanotun hovikulttuurin puute, demokraattinen yhteiskunta sekä säätilojen kautta tuleva käytännöllisyyden arvostaminen. Voidaan kuitenkin pohtia sitä, onko Suomessa menty jo liian pitkälle individualistiseen pukeutumiskulttuuriin, sillä ihmiset pukeutuvat jo häihinkin farkkuihin ja muihin arkisiin asuihin, kun taas arkena puolestaan pukeudutaan collegehousuihin ja muihin urheiluasuihin. Tilaisuuksia ei tällöin kunnioiteta juhlavammalla pukeutumisella, vaan ihmisten mukavuudenhalu menee edelle.
Useimmilla meillä suurimmat rajoitteet ovat omassa päässä. Ne ovat opittuja ja kulttuurin tuomia kokemuksia ja näkemyksiä siitä, miten meidän tulisi pukeutua. Lapsesta asti kuulemme erilaisia ohjeita siitä mikä on eri sukupuolille, säätiloille ja tilanteisiin sopivaa pukeutumista. Näemme kuvia, mainoksia ja ohjelmia, visuaalinen tulva on nykyään valtava. Olemme kanssakäymisessä, opimme erilaisia rooleja ja muodostamme sosiaalisia suhteita, jotka muokkaavat käsityksiämme itsestä ja muista. Luemme ohjeita lehdistä ja keskustelupalstoilta, opimme vartalomallit ja niille sopivan pukeutumisen. Miten voimauttava kokemus onkaan, jos pystyy poistamaan nämä opitut rajoitteet ja voi pukeutua täysin oman persoonan mukaisesti.
Voimauttava vaate vaatesuunnittelussa
Kun puhutaan pukeutumisen voimauttavasta vaikutuksesta, mennään syvälle ihmisen olemismaailmaan, persoonaan, kokemuksiin ja kehollisiin tuntemuksiin. Tällöin vaatetus ei ole enää pelkkä tarve-esine, vaan identiteetin rakennusaine. Puhuin vaatetarpeista-kirjoituksessa siitä, miten ihmisten todelliset tarpeet ovat hämärtyneet jatkuvaa kuluttamista ihannoivassa yhteiskunnassa. Ostamista ohjaa useimmiten jokin muu kuin aito tarve, mikä usein voi olla seurausta esimerkiksi huonosta itsetuntemuksesta tai -luottamuksesta. Ostamisesta voidaan hakea löytämisen jännitystä ja riemua, mutta itse vaate saattaa usein jäädä käyttämättä, koska se ei kuitenkaan sopinut täysin itselle. Sopimattomuus voi liittyä fyysisiin tekijöihin, kuten kokoon, materiaaliin tai malliin tai olla enemmän persoonaan liittyvä tekijä. Ihminen voi ostaa tavoitevaatteita, jolloin itsen toivotaan lähitulevaisuudessa olevan esimerkiksi rohkeampi värien käyttäjä tai eri kokoinen. Jos tavoitteena on löytää voimauttavaa vaatetusta, ovat kaikki nämä edellä mainitut ostosyyt huonoja.
Vaatesuunnittelun ja ostokäyttäytymisen tulisikin lähteä siitä, miten vaate voisi toimia ihmisen hyvinvoinnin parantamisessa. Kun ihmistä ja hänen hyvinvointiaan lähestytään kokonaisvaltaisesti, täytyy kaikki ihmisyyden eri puolet ottaa huomioon: psyykkiset, fyysiset ja sosiaaliset ulottuvuudet. Tämä näkemys liittyy myös kokemukselliseen oppimiseen, jossa korostetaan sekä ulkoisen että sisäisen toiminnan eri puolien yhtä merkityksellistä osuutta oppimistoiminnassa. Näihin toiminnan eri puoliin lukeutuvat muun muassa havainnot, muisti, ajattelu, tunteet sekä motivaatio, jotka ovat elämyksellisyydessä ja kehollisessa kokemisessa läsnä. Samalla tavoin pukeutumiseen liittyvät prosessit toimivat kokonaisvaltaisesti. Jos halutaan ymmärtää ihmistä pukeutujana, tarvitaan monenlaista tietoa. Pukeutumisen syvempien prosessien tutkimisella saadaan ihmisen itsetietoisuutta kasvatettua ja tämän myötä vaatteesta tulee osa persoonaa, eikä pelkästään kulutushyödyke. Ihmisten (ei pelkästään kuluttajien) tuntemus on todella tärkeää vaatesuunnittelijan työssä. Tämä puolestaan edistää kestävän suunnittelun näkökulmaa, jossa tunnistetaan aitoja tarpeita ja valmistetaan tuotteet laadukkaiksi ja ajattomiksi.
Yleiseen keskusteluun ja pohdintaan voisi nostaa myös sen, tarvitaanko modernissa yhteiskunnassa tapakulttuuria, sääntöjä sekä normeja ja koetaanko ne enemmän rajoittavina vai voimauttavina tekijöinä. Luodaanko niiden myötä ylimääräisiä vaatetarpeita vai helpotetaanko ihmisen elämää, kun määritellään tilaisuuksiin sopiva pukeutuminen? Oltiin rajoitteista mitä mieltä tahansa, on muutamia asioita, joiden toivoisi olevan itsestäänselvyyksiä vallitsevassa pukeutumiskulttuurissa. Ihmisen tulisi voida ilmaista itseään vapaasti pukeutumisen avulla sukupuolesta tai muista biologisista, sosiaalisista tai kulttuurisista tekijöistä riippumatta. Lisäksi jokainen voisi omia lempivaatteitaan tutkimalla saada selville enemmän itsestään ja pukeutumistottumuksistaan. Itsetuntemuksen avulla harhaostoksia saataisiin vähennettyä huomattavasti.
