Alkuvuodesta alkanut Eettisen kaupan puolesta ry:n #Lempivaatteeni– kampanja jatkuu taas aktiivisena. Viimeksi ihmisiä kannustettiin pukeutumaan useammin lempivaatteisiinsa ja pohdin blogissa sitä, mitkä tekijät vaikuttavat siihen, että jokin vaate muodostuu lempivaatteeksi. Kampanjan toisessa osassa kannustetaan ihmisiä pukeutumaan viikon ajan lempivaatteeseen. Muitakin vastaavanlaisia haasteita on jo toteutettu, jotkut ovat pukeutuneet samaan asuun jopa vuoden ajan. Vaikka kampanjoilla pääasiassa kiinnitetään huomiota pikamuodin nopeaan vaihtuvuuteen ja ihmisten lisääntyneisiin vaatetarpeisiin, liittyy ilmiöön myös muitakin psykologisia, kulttuurisia sekä viestinnällisisä ulottuvuuksia.
Milloin vaate on oikeasti likainen?
Samaan vaatteeseen pukeutumiseen voidaan liittää mielikuvia siitä, että vaate likaantuu jatkuvassa käytössä ja on epähygieenistä pitää samaa vaatetta useampia päiviä. Nykyisin pyykinpesu on yksi yleisimmistä kodinaskareista ja pyykkikone pyöriikin kodeissa ahkerasti. Vielä muutama vuosikymmen sitten pyykkiä pestiin vain kerran viikossa, eikä silloinkaan pesty kuin alusvaatteita. Useimpia vaatteita ei pesty koskaan. Tämä johtui osittain siitä syystä, etteivät ihmiset omistaneet kovinkaan paljoa vaatteita, mutta myös hygieniakäsitysten muuttuminen on vaikuttanut pesutiheyden kasvuun. Lisäksi kodinkoneiden kehittyminen ja saatavuus ovat vaikuttaneet pyykkäysmäärien nousuun. Ennen vaatteita myös suunniteltiin siten, että helposti likaantuvat osat olivat irrotettavia, jolloin pelkästään niiden pesu riitti. Näin oli esimerkiksi miesten kauluspaidoissa ennen teollisen vaatetuotannon aloittamista. Lisäksi käytettiin paikallisesti suojaavia osia, kuten kainalolappuja ja kaulussuojia.
Vaatteiden valmistuksen ympäristövaikutuksista ollaan onneksi viime aikoina uutisoitu yhä enemmän ja nostettu epäkohtia tietoisuuteen, mutta vaatteiden pesusta syntyvistä ympäristövaikutuksista eivät kaikki ole vielä tietoisia. Riippuen vaatteesta, sen ympäristövaikutuksista voi syntyä jopa 2/3 pelkästään sen pesusta. Pesuun tarvittava energia, pesussa käytettävät kemikaalit sekä pesussa irtoavat mikromuovit aiheuttavat ympäristölle haittaa. Toki jos vaate ei ole tehty pestäväksi (kuten villakangastakit), sen suurin ympäristövaikutus tulee vaatteen tekovaiheessa.
Ihmisten elämänlaatu on muuttunut radikaalisti viime vuosikymmeninä. Varallisuuden lisääntyminen ja toisaalta tuotteiden halpeneminen sekä elinpiirin laajeneminen ovat vaikuttaneet siihen, että tarvitaan yhä monipuolisemmin vaatteita. Urheiluvaatteita tarvitaan sekä sisä- että ulkokäyttöön eri säätiloille, matkustelun myötä hellevaatteita tarvitaan lisää ja erilaiset harrastukset ja tilaisuudet vaativat omat vaatteensa. Töissä tulee pukeutua tietyllä tavalla ja kotivaatteitakin tarvitaan. Vaatteita siis vaihdetaan tiheään ja puolikäytettyjen vaatteiden pinot kodeissa kasvavat. Useimmat luokittelevat nämä puolikäytetyt vaatteet likaisiksi, jolloin turhia pesukertoja kertyy. Hollantilaisen tutkimuksen mukaan vaatetta käytetään keskimäärin 2,5-3 päivää ennen pesua (Kate Fletcher: Sustainable fashion and textiles, 2014). Lukemaa on mielestäni vaikea hahmottaa, sillä eri tyyppisille vaatteille pesuja kertyy eri tavalla, kun vertaa vaikkapa alusvaatteita ja juhlavaatteita. Tiedossa on kuitenkin se, että turhia pesuja kertyy monista syistä. Esimerkiksi muodon palauttaminen pesun avulla, jos kyseessä on elastaania sisältävät farkut, jotka ovat käytössä löystyneet ja polvet pussittavat. Usein turhia pesuja tehdään myös vaatteille, joissa olisi pieniä paikallista puhdistusta vaativia tahroja tai jotka halutaan raikastaa koneellisesti, vaikka niiden oikea paikka olisi tuulettumassa tai pakkasessa.
Erään tutkimuksen mukaan vain noin 8% pestävästä pyykistä on kunnolla likaista. Hygieniakäsitys on siis vahvasti kulttuurinen ja opittu, mielikuvat likaisuuden ympärillä elävät vahvoina. Kanadalainen opiskelija piti samoja farkkuja päivittäin yli vuoden ajan pesemättä niitä. Bakteerikasvusto oli sama kahden viikon ja 15 kuukauden käytön jälkeen ja oli niin vähäinen, ettei haitannut terveyttä millään tavalla (Jack. T, Nobody wash Dirty, 2012). Mielikuva siitä, että joku käyttää samoja vaatteita pitkään pesemättä aiheuttaa yleensä ottaen negatiivisia tuntemuksia huolimatta siitä, pysyvätkö vaatteet siistinnäköisinä ja hajuttomina. Nykyisin vaatesuunnittelussa tutkitaan ja jo käytetäänkin erilaisia antimikrobisia kuituja ja käsittelyitä, jotta vaatteita ei tarvitsi pestä niin usein. Hopeakuitujen hajuja poistavia vaikutuksia on jo hyödynnetty sukkateollisuudessa ja erilaisten pinnoitteiden tahroja hylkivät ominaisuudet ovat jo käytössä urheiluvaatteissa ja lasten vaatteissa. Toivottavasti positiivisempi suhtautuminen pesemättömyyteen leviäisi myös uusien vaateinnovaatioiden kautta. Pyykkäämiseltä ei voi välttyä, mutta Lempivaatteeni-haasteen hengessä samaa asua voi käyttää pidempään, tuulettaa ja poistaa tahroja paikallisesti.
Saman vaatteen käyttö psykososiaalisesta
näkökulmasta
Saman vaatteen pidempään käyttämisellä voi siis vähentää pesusta aiheutuvia ympäristövaikutuksia ja muuttaa mielikuvia siitä, mitä pidetään sopivana pukeutumiskulttuurina ja mitkä ovat mielikuvat likaisuuden ja epähygieenisyyden taustalla. Toinen lähtökohta samaan vaatteeseen pukeutumiseen on psykososiaalinen, jolloin pohditaan sitä, mitä mielikuvia ilmiö herättää itsessä, ympäristössä ja kulttuurissa.
Pohjois-Amerikkalaisessa kulttuurissa elää vielä vahvana näkemys siitä, että varallisuutta ja statusta tulee ilmentää ulkonäön hallinnan kautta. Tähän prosessiin kuuluu olennaisena osana vaatteiden jatkuva vaihto. Ilmiötä ruokkii myös se, että julkisuuden henkilöt pukeutuvat eri tavoin kaikkiin julkisiin tilaisuuksiin. Sosiaalisen median vaikuttajat kuvaavat päivän asut, jotka eivät välttämättä koskaan enää päädy käyttöön. Vaatteita saadaan jatkuvasti lisää yhteistyökumppaneilta, jotka haluavat viestiä myös sitä, että vaatevaraston jatkuva uusiminen on suositeltavaa.
Julkisuuden henkilöistä löytyy tosin poikkeuksiakin. Esimerkiksi Mark Zuckerberg ja Steve Jobs ovat kommentoineet sitä, etteivät halua käyttää aikaa ja energiaa vaatteiden valintaan, vaan pukeutuvat aina samankaltaisesti. Median huomion herätti myös newyorkilainen art director Matilda Kahn, joka pukeutui vuoden ajan töihin samankaltaiseen asuun, hankkimalla itselleen 15 valkoista silkkipaitaa ja muutamat mustat housut. Hän halusi, ettei pukeutuminen aamuisin vie liikaa aikaa ja energiaa ja vie huomiota pois ammatilliselta osaamiselta. Hän siis osti uusia vaatteita voidakseen pukeutua samankaltaisesti, ei käyttänyt samoja vaatteita jatkuvasti, mikä antaa aivan erilaisen viestin kuin silloin, jos tarkoitus on säästää ympäristöä. Hän halusi lisäksi ottaa kantaa siihen, että pukeutumiskulttuuri työpaikoilla on paljon sallivampi miesten kuin naisten kohdalla. Naisten oletetaan koristautuvan ja pukeutuvan monipuolisemmin ja trendien mukaisesti.
Vaatimaton pukeutuminen tai ”pukeutumattomuus” yhteisöissä, joissa vaihtuvuutta ja luksusta arvostetaan ei tosin onnistu kuin niiltä, joilla valtaa ja statusta jo on. Jos haluaa nousta sosiaalisessa hierarkiassa, täytyy ainakin tämän hetkisessä ajan hengessä näyttää varallisuus vaihtuvan vaatevaraston kautta. Jatkuvasti samaan asuun pukeutuminen ei myöskään sovi heille, joille pukeutuminen on ennen kaikkea itseilmaisua. Heille asun sovittaminen päivän mielialaan ja haluttuun viestiin on tärkeä osa päivittäisiä toimintoja. Joissakin tapauksissa ja ammateissa tämä itseilmaisu ei ole mahdollista määrättyjen työvaatteiden ja univormujen takia. Kontekstit ja tilanteet ovat siis muuttuvia, joissain tapauksissa samaan asuun pukeutuminen helpottaa, toisissa rajoittaa.
Suomessa suhtaudutaan neutraalimmin ja sallitummin samaan asuun pukeutumiseen. Kulttuuri on ollut pitkään vaatimattomuutta suosiva, eikä varallisuutta ole ollut soveliasta esitellä pukeutumisen avulla. Nykyisin tosin logo- ja merkkimanian kautta statuksen näyttämisen merkitys on joissain piireissä yleistynyt täälläkin. Suomessakin uutiskynnyksen ylittää se, jos julkisuuden henkilöt pukeutuvat kahdesti tai useammin samaan asuun tai käyttävät halpojen merkkien vaatteita. Onneksi huomiota kiinnitetään myös positiiviseen sävyyn, kuten on tehty esimerkiksi linnan juhlien kohdalla, kun Li Andersson käytti samaa mekkoa jo kolmatta kertaa ja Tarja Halonen edusti presidenttikautenaan kahdesti samassa asussa.
Keskustelupalstoilta ja empiirisen tutkimuksen kautta on kuitenkin luettavissa se viesti, että ihmiset eivät arjessa juurikaan kiinnitä huomiota toisten ihmisten pukeutumiseen, ellei asu ole jollain tavalla huomiota herättävä. Haasteisiin osallistuneet ihmiset ovat havainneet jopa sen, ettei kukaan kollegoista ollut huomannut saman asun päivittäistä käyttöä. Pukeutumisen viesti vaihtelee siis erittäin paljon vastaanottajasta riippuen, toiset ovat herkempiä lukemaan näitä viestejä kuin toiset. Tätä käsittelen enemmän seuraavassa kappaleessa.
Saman vaatteen monet viestit
Olen jo useammassa blogikirjoituksessa korostanut vaatteiden viestinnällistä merkitystä. Tässä kappaleessa pohdin sitä, mitä saman vaatteen käyttäminen viestii ja miten pienet muutokset asussa vaikuttavat merkityksiin. Vaatetussemiotiikan keskeisenä ideana on hahmotella vaatteita merkkeinä ja merkkijärjestelmien osina. Vaate on semioottiselta kannalta katsottuna merkki(kokonaisuus), joka viittaa esimerkiksi valmistajansa tai käyttäjänsä esteettisiin arvostuksiin. Vaikka vaatteiden merkitykset ovat epämääräisempiä ja vaihtuvampia kuin esimerkiksi kielen ja sanojen, voidaan pukeutuminen nähdä visuaalisena kielenä, jolla on oma kielioppinsa (Alison Lurie: The Language of Clothes, 1981). Tällöin asu muodostaa lauseen, jossa yksittäiset elementit ovat sanoja. Lause ymmärretään tietyssä kontekstissa ja tekijällä ja vastaanottajalla tulee olla yhteneväinen ymmärrys kieliopista, jotta viesti tulee oikein tulkituksi. Samalla tavoin kuin ihmisillä on kielellisiäkin eroja, toisilla on laajempi pukeutumiseen liittyvä sanavarasto kuin toisilla. Esimerkiksi sanalla paita tai pusero voidaan kuvata kaikkia yläosia jollei eri variaatiot, kuten college-, neule-, kaulus-, farkku-, poolo- tai silkkipaita ole tiedossa. Lisäksi ne pitää visuaalisesti tunnistaa ja erottaa, jotta viesti välittyy.
Vaatetuksen merkityksiä voi lähestyä myös paradigman ja syntagman käsitteiden avulla (Roland Barthes: Systeme de la Mode, 1967). Paradigmalla tarkoitetaan valittavissa olevien mahdollisuuksien joukkoa, josta jokin tai jotkin osat otetaan käyttöön kerrallaan. Kun paradigmoista valitut osat liitetään yhteen, saadaan syntagma, eli merkityskokonaisuus. Pukeutumiseen nämä käsitteet ovat sovellettavissa siten, että yläosat, alaosat, asusteet ja jalkineet muodostavat vaatekaapissa olevia paradigmoja ja valitsemalla yhtä aikaa puettavia vaatekappaleita tietyllä tavalla, saadaan eri tilanteisiin sopivia syntagmoja. Sopivuus puolestaan on kulloisenkin ajan, paikan ja kulttuurin määriteltävissä. Esimerkiksi syntagmaa, joka sisältää tennarit, farkut ja t-paidan ei pidetä soveliaana juhlavaan tilaisuuteen, mutta jos t-paita vaihdetaan kauluspaidaksi, voi soveltuvuus olla hyvinkin erilainen. Joissakin ravintoloissa ja yökerhoissa noudatetaan yhä kirjoitettuja/kirjoittamattomia sääntöjä siitä, miten asiakkaiden tulee pukeutua. Esimerkiksi sandaalit saattavat estää sisäänpääsyn, vaikka asustus olisi muuten siisti ja asianmukainen.
Sama vaate taipuu siis monenlaisiin merkityksiin, kun sitä käytetään eri tavoin. Eri tavoin yhdistelemällä ja jopa hyvin pienillä variaatioilla saa vaikutelmaa muutettua. Samoin vaatetuksen kielellisyydessä lauseen merkitys muuttuu, kun sanoja (asuja, elementtejä) vaihdellaan tai olemassa olevista paradigmoista yhdistellään uudella tavalla. Yhden vaatekappaleen voidaan myös ajatella olevan syntagma, joka koostuu esimerkiksi materiaalien, mallien, värien ja yksityiskohtien paradigmoista. Tällöin asukokonaisuuden lisäksi myös eri vaatekappaleiden pukemistavat ja elementit muuttavat viestin sisältöä.
Viikko valkoisessa kauluspaidassa
Haasteen hengessä pohdin esimerkkien avulla saman valkoisen kauluspaidan merkityksiä viikon ajan. Klassinen vaatekappale mahdollistaa monenlaiset yhdistelmät, on merkityksiltään voimakas ja tunnistettavissa oleva. Se on kuulunut molempien sukupuolien vaatevarastoon jo pidemmän aikaa ja säilyttänyt samankaltaisen viestin läpi aikakausien, vaikka mallit, materiaalit ja pukemistavat ovat vaihdelleet. Kauluspaidan pienimmätkin yksityiskohdat voivat muuttaa merkityksiä. Esimerkiksi nappien materiaali voi kertoa ylellisyydestä ja laadusta (helmiäisnappi), kestävyydestä (hartsinappi), western-vaikutteista (painonappi), vintagetyylistä (kangaspäällysteiset napit) tai massatuotannosta (muovinapit). Nappi voi olla myös kauluspaidan tunnusomainen elementti, kuten metallinapit Marimekon Jokapoika-paidassa. Lisäksi kauluspaidan aikakausissa sekä trendeissä muuttuvia paradigmoja ovat olleet muotolaskokset sekä leikkaukset, kaulukset ja taskut. Kaikki nämä vaikuttavat siihen, millaisen viestin paita ja sen pukemistyyli välittävät. Jos kauluspaidan historia kiinnostaa enemmänkin, täältä löytyy kattava katsaus aiheesta.
Käytettävä valkoinen paita on Uffilta ostettu Kellermann of Scandinavia- merkkinen, joka on yksinkertaisesta mallista ja kaulusten muodosta päätellen valmistettu 1990-luvulla. Materiaali on viskoosipolyesterisekoitetta ja paidassa on helmiäisnapit sekä pliseeratut koristekaistaleet.
Ensimmäinen yhdistelmä on perinteinen ja asiallinen, muistuttaa sekä juhlavaatetuksesta että koulupukukulttuurista. Ylös asti napittaminen viittaa konservatiiviseen pukeutumiseen, jota edellytetään vahvaan tapakulttuuriin nojautuvissa tilaisuuksissa. Paita napitetaan aina ylös asti myös silloin, jos käytetään kravattia, solmiota tai solmuketta. Ylös asti napittaminen on ollut suosittua 1960-70-lukujen mod- tyylistä johdetussa hipsterkulttuurissa. Samoin helman housuun/hameeseen laittaminen sekä hihojen käärimättömyys viittaa samoihin merkityksiin. Valkoisen kauluspaidan yhdistäminen mustaan hameeseen antaa asiallisen ja klassisen vaikutelman.
Kun paidan ylin nappi avataan ja hihat kääritään, luodaan merkityksiä rennommasta, mutta silti asiallisesta pukeutumisesta. Tätä tyyliä suositaan usein työpaikoilla ja ei niin juhlavissa illallistilaisuuksissa. Rennon paidan yhdistäminen klassisiin mustiin housuihin tai farkkuihin on varma, mutta merkityksiltään tylsähkö asukokonaisuus, joka on ollut jo pitkään muodissa. Asu koostuu vain kahdesta elementistä, jolloin siitä muodostuva lause/syntagma on lyhyt ja pelkistetty. Vastaavanlaisista klassisista asukokonaisuuksista puuttuukin usein persoonasta viestivät elementit, mikä voi viedä huomion asua kantavaan ihmiseen (kuten Miranda Kahnin tapauksessa) tai jättää ihmisen huomiotta tilanteessa, jossa sitä olisi kaivannut. Asulla voi siis olla pukijasta riippuen positiivinen tai negatiivinen viesti. Asusteilla ja muilla yksityiskohdilla voi lisätä erilaisia merkityksiä ja tuoda asuun enemmän persoonaa.
Kun paitaan yhdistetään liivi ja rintakoru, luodaan mielikuvaa negatiivisessa konnotaatiossa vanhahtavasta ja tunkkaisesta tai positiivisessa konnotaatiossa vintage- tyylisestä asukokonaisuudesta, riippuen vastaanottajan mielikuvista. Midipituinen ja villakankainen vekkihame on myös klassinen ja asiallinen vaatekappale, joka korostaa kauluspaidan luomaa vaikutelmaa.
Kun paita jätetään auki, mutta solmitaan helmasta, luodaan vaikutelmaa naisellisesta ja figuurista. Tätä tyyliä suosittiin 1960-luvulla, jolloin helmasta solmitut kauluspaidat yhdistettiin minihameisiin. Tyyliä on näkynyt myös koulupukukulttuurin pikkutuhmissa sovelluksissa (Britney Spears, manga-sarjakuvat) ja cowgirl-kulttuurissa. Riippuen viestin vastaanottajasta, tällaisia median ja populaarikulttuurin vahvasti seksualisoivia merkityksiä on vaikea muuttaa, vaikka solmitun paidan yhdistäisi muihin, kuin paljastaviin vaatekappaleisiin. Pukemistavalla voidaan myös viestiä boheemia ja rentoa näkökulmaa. Solmitun kauluspaidan luomat merkitykset riippuvat siis pitkälti alaosasta, johon se yhdistetään sekä paidan pukemistavan paljastavuudesta.
Kun kauluspaita puetaan t-paidan päälle ja jätetään auki, toimii se rentona päällysvaatteena. Kauluspaidan alle on historiassa puettu aluspaita, joka suojaa sitä ja on helpommin pestävissä, kuin vaikeasti huollettava ja arvokkaampi kauluspaita. Kun kauluspaita on avattu epäformaaliin tilaisuuteen ja kotioloihin, viestii se rennosta pukemistavasta. Tämä on vaikuttanut vahvemmin miesten muotiin, jossa aika ajoin yhdistetään kuvallinen t-paita ja auki oleva kauluspaita. Se toimii myös viileämmillä keleillä neuletakin tai muun ohuen takin korvaajana. Leveälahkeiset mustat housut ovat olleet 1950-l lähtien klassisesti pukeutuvien vaatekaapissa ja nyt ovat jälleen nousseet myös valtamuotiin pitkän pillilahjekauden jälkeen. Mustista leveistä housuista on viime vuosina näkynyt myös vajaamittaista ja culottes-mallia, jota suositaan etenkin skandinaavisessa tyylissä ja design-vaatteita arvostavien keskuudessa.
Kauluspaidan pukeminen neulepaidan, -takin tai slipoverin alle on myös klassinen yhdistämistapa, jonka merkityksillä viitataan asialliseen pukeutumiseen. Yhdistelmä sopii moneen tilaisuuteen ja neuleen sekä paidan materiaaleilla, väreillä ja kuoseilla voi vaikuttaa paljon välittyvään viestiin. Esimerkiksi hillityn väristä cashmere- tai merinovillaneuletta pidetään etenkin miesten muodissa tyylikkäänä ja laadukkaana. Puuvillaista ja kuviollista neuletta voidaan pitää rentona ja asiallisena, kotikutoista villapalmikkoneuletta yhdistettynä ruutupaitaan puolestaan kodikkaana ja lämpimänä yhdistelmänä. Merkityksellistä on myös se, miten paljon hiha näkyy paidan alta ja onko hihat kääritty. Tyylin mielikuvat juontavat juurensa 1950-luvun amerikkalaisten yliopistojen opiskelijoiden preppy-tyylistä, jossa varakkaat nuoret suosivat rentoa, mutta hienostunutta pukeutumiskulttuuria.
Viikko lempivaatteessa haasteen viimeisenä päivänä paita puetaan väärin päin ja väärin napitettuna. Tapa on hyvin epäsovinnainen, sillä voidaan herättää huomiota #vaatevallankumouksen hengessä vaatteen valmistajaan tai kyseenalaistaa vallitseva tapakulttuuri. Asu voi myös kertoa yksinkertaisesti kantajan huolettomuudesta/huolimattomuudesta, koska ei välitetä siitä, miten vaatteet puetaan. Kauluspaita ei enää viesti itsenään, vaan sen pukemistapa toimii viestinnän välineenä. Tällöin valitaan haluttu syntagma, jonka voi muodostaa mistä tahansa vaatekappaleesta pukemistapojen paradigmasta.
Lopuksi
Samaan vaatteeseen pukeutumalla voidaan välittää siis valtava määrä viestejä. Motiivina voi olla pyykinpesun vähentäminen ja tätä kautta ympäristön säästäminen. Huomion voi kiinnittää myös siihen, etteivät ihmiset tarvitse niin paljoa vaatteita kuin pikamuotikulttuurissa yritetään meille myydä. Samaan asuun pukeutumalla voi ottaa kantaa myös siihen, että vaate ei saa viedä huomiota ihmisen osaamiselta eikä vaikuttaa liikaa ajankäyttöön. Oli motiivina mikä tahansa, viesti voi olla haastava välittää, sillä niin kuin jo aiemmin kirjoitin, ihmiset eivät välttämättä kiinnitä huomiota toisten pukeutumiseen. Siksi onkin hyvä, että järjestetään erilaisia kampanjoita, kuten Eetin #Lempivaatteeni, jotta saadaan ihmiset huomio kiinnitettyä vaatealalla vallitseviin epäkohtiin.
Viestinnän kannalta on oleellista se, mikä vaate valitaan, miten se puetaan ja mihin yhdistetään, niin kuin oma viikon pukeutumisesimerkki osoitti. Jos olisin valinnut saman vaatteen samaan tapaan puettuna, olisi lempivaatteeni haasteen viesti silti välittynyt asiasta infotessa, vaikka asun viesti olisi pysynyt joka päivä samana. Muuntelulla puolestaan voi osoittaa vaatteiden merkityspotentiaalin, joka vie samaan vaatteeseen pukeutumisen uudelle tasolle. Useimmilla meistä on riittävästi vaatekaapin sisältöä (paradigmoja) luoda vaikka vuoden jokaiselle päivälle uusi yhdistelmä (syntagma). Lisäksi esimerkkini osoitti, miten paljon yksittäisenkin vaatteen eri tavoin pukemisella voi vaikuttaa mielikuvien syntymiseen. Eli jos samojen vaatteiden käyttäminen tuntuu lähtökohtaisesti tylsältä, voi huomion kiinnittää olemassa olevien vaatteiden yksityiskohtiin ja potentiaaliin ennen kuin lähtee hankkimaan uusia vaatteita vaihtelun toivossa. Laadukkaat ja kestävät lempivaatteet ovat syystäkin jokaisen vaatekaapin kulmakiviä!
