Erilaisten kulttuurisymboleiden ja vaikutteiden kiertäminen ilmiöstä toiseen on aina kiinnostanut minua visuaalisen kulttuurin havainnoijana. Olen monesti pohtinut sitä, miksi toisten symboleiden esiintyminen epäsovinnaisissa yhteyksissä aiheuttaa mielipahaa, kun taas jotkut symbolit voidaan liittää aivan toiseen asiayhteyteen kenenkään vastustamatta. Viime vuosina on kiinnitetty huomiota esimerkiksi kulttuuriseen omimiseen, joka on aiheuttanut paljon keskustelua siitä, mikä on soveliasta symbolien lainaamista ja mikä ei. Loppujen lopuksi kyse on siitä, että kaikki ilmiöt kiertävät ajassa, paikassa ja eri yhteyksissä, aina toisiltaan lainaten. Kulloinenkin konteksti ja ajan henki määrittää puolestaan sen, mikä on loukkaavaa ja koetaan kulttuurisena omimisena. Tässä tekstissä pohdin ilmiötä nimenomaan…
Viikko lempivaatteessa
Alkuvuodesta alkanut Eettisen kaupan puolesta ry:n #Lempivaatteeni– kampanja jatkuu taas aktiivisena. Viimeksi ihmisiä kannustettiin pukeutumaan useammin lempivaatteisiinsa ja pohdin blogissa sitä, mitkä tekijät vaikuttavat siihen, että jokin vaate muodostuu lempivaatteeksi. Kampanjan toisessa osassa kannustetaan ihmisiä pukeutumaan viikon ajan lempivaatteeseen. Muitakin vastaavanlaisia haasteita on jo toteutettu, jotkut ovat pukeutuneet samaan asuun jopa vuoden ajan. Vaikka kampanjoilla pääasiassa kiinnitetään huomiota pikamuodin nopeaan vaihtuvuuteen ja ihmisten lisääntyneisiin vaatetarpeisiin, liittyy ilmiöön myös muitakin psykologisia, kulttuurisia sekä viestinnällisisä ulottuvuuksia. Milloin vaate on oikeasti likainen? Samaan vaatteeseen pukeutumiseen voidaan liittää mielikuvia siitä, että vaate likaantuu jatkuvassa käytössä ja on epähygieenistä…
Voimauttavat vaatteet
Aikuiskouluttajan pedagogisissa opinnoissa tutustuin voimauttavan valokuvan menetelmään, jonka myötä aloin pohtimaan enemmän sitä, miten voimautumisen käsite toimii vaatetuksen puolella ja mitä voimauttava vaatetus voisi tarkoittaa. Kirjoitin asiasta lyhyesti jo Mikä tekee lempivaatteen– kirjoituksessa, mutta tässä tekstissä pohdin laajemmin vaatteen voimauttavaa vaikutusta ja sitä miten se on hyödynnettävissä kestävän suunnittelun lähtökohtiin. Voimauttava valokuva on Miina Savolaisen kehittämä sosiaalipedagoginen menetelmä, jossa kiinnitetään huomiota kuvattavan itsemäärittelyn oikeuteen ja pyritään luomaan hyväksyvää katsetta ja dialogisuutta. Kuvattava itse saa määritellä tavan, jolla hänet kuvataan. (http://www.voimauttavavalokuva.net) Kun tutustuin menetelmään tarkemmin, nousi vaatteen merkitys kuvausprosessissa usein hyvinkin suureksi. Vaatteella on voimakas psykologinen vaikutus,…
Mikä tekee vaatteesta merkkivaatteen
Miksi terveyssandaalit muuttuvat trendikkäiksi, kun niissä lukee Birkenstock? Miksi joku on valmis maksamaan tuhansia euroja muovitetusta kangaslaukusta? Tässä kirjoituksessa käsitellään sitä, miten merkkivaatteet ovat historiassa syntyneet ja mitkä tekijät ilmiössä vaikuttavat. Asiaa pohditaan myös semioottisesta näkökulmasta, sillä jo sana merkkivaate sisältää jotain tärkeää niiden olemuksesta: ne ovat tulkittavia merkkejä viestinnän moniulotteisessa maailmassa. Miten vaatemerkit ovat syntyneet? Vaatteiden valmistus oli vielä 1800- luvun loppuun asti usein käsityöläisten ja kotitalouksien työtä. Vaatteet ommeltiin mittatilaustyönä asiakkaille ajan muotivirtauksia seuraten. Vaikka vuosisadan kuluessa uudet tekniset koneet mullistivat tekstiiliteollisuuden ja materiaaleja saatiin tuotettua entistä tehokkaammin, vaatteen valmistus oli yhä…
Mikä tekee lempivaatteen?
Erilaisia lempivaatteita on yhtä paljon, kuin on ihmisiäkin. Se mikä määrittää pukeutumistamme ja mikä tekee toisista vaatteista mieluisampia kuin toisista, on osa monimutkaista psyykkisten ja sosiaalisten prosessien verkostoa. Lisäksi vaatteella on olemassa viestinnällinen ulottuvuus, joka on usein pukeutujasta riippumaton ja vaihtelee eri konteksteissa. Toisaalta monille pukeutujille voi olla hyvinkin selkeänä mielessä se, millaista viestiä heidän vaatetuksensa tuo esille. Viime aikoina lehdistö ja sosiaalinen media ovat havahtuneet vaateteollisuuden eettisiin ja ekologisiin ongelmiin. Osaksi myös näistä lähtökohdista on nostettu esille erilaisia vaatekaapin karsimiseen ja järjestämiseen liittyviä strategioita sekä kiinnitetty positiivisella tavalla huomiota samojen vaatteiden uudelleen käyttämiseen esimerkiksi linnan…