Erilaisten kulttuurisymboleiden ja vaikutteiden kiertäminen ilmiöstä toiseen on aina kiinnostanut minua visuaalisen kulttuurin havainnoijana. Olen monesti pohtinut sitä, miksi toisten symboleiden esiintyminen epäsovinnaisissa yhteyksissä aiheuttaa mielipahaa, kun taas jotkut symbolit voidaan liittää aivan toiseen asiayhteyteen kenenkään vastustamatta. Viime vuosina on kiinnitetty huomiota esimerkiksi kulttuuriseen omimiseen, joka on aiheuttanut paljon keskustelua siitä, mikä on soveliasta symbolien lainaamista ja mikä ei. Loppujen lopuksi kyse on siitä, että kaikki ilmiöt kiertävät ajassa, paikassa ja eri yhteyksissä, aina toisiltaan lainaten. Kulloinenkin konteksti ja ajan henki määrittää puolestaan sen, mikä on loukkaavaa ja koetaan kulttuurisena omimisena. Tässä tekstissä pohdin ilmiötä nimenomaan…
Vaate taiteena ja taiteessa
Olen tutkinut vaatteen ja taiteen yhteyksiä vaatetusalan ja taidehistorian opinnoissani. Asiaa voi lähestyä esimerkiksi muodin, estetiikan tai taiteenfilosofian kautta. Perinteisesti vaate taiteessa on kertonut kuvattavasta henkilöstä sekä ajasta ja paikasta, jolloin se on ollut tärkeä elementti historian tutkimuksessa ja maalausten ajoittamisessa. Vaate taiteessa on myös aina ilmentänyt ajan henkeä ja estetiikkaa, jolloin vaatteen kuvaamisessa ovat vallinneet samat tyylilliset pyrkimykset kuin maalauksissakin. Muodilla ja taiteella on paljon yhteisiä elementtejä, sillä molemmat ovat olleet herkkiä ajan ilmiöille, välillä on vaikeaa erottaa missä raja vaatteen ja taiteen välillä menee. Sekä taiteilijat että muotisuunnittelijat lukevat ajassa ja paikassa vallitsevia heikkoja…
Mikä tekee vaatteesta merkkivaatteen
Miksi terveyssandaalit muuttuvat trendikkäiksi, kun niissä lukee Birkenstock? Miksi joku on valmis maksamaan tuhansia euroja muovitetusta kangaslaukusta? Tässä kirjoituksessa käsitellään sitä, miten merkkivaatteet ovat historiassa syntyneet ja mitkä tekijät ilmiössä vaikuttavat. Asiaa pohditaan myös semioottisesta näkökulmasta, sillä jo sana merkkivaate sisältää jotain tärkeää niiden olemuksesta: ne ovat tulkittavia merkkejä viestinnän moniulotteisessa maailmassa. Miten vaatemerkit ovat syntyneet? Vaatteiden valmistus oli vielä 1800- luvun loppuun asti usein käsityöläisten ja kotitalouksien työtä. Vaatteet ommeltiin mittatilaustyönä asiakkaille ajan muotivirtauksia seuraten. Vaikka vuosisadan kuluessa uudet tekniset koneet mullistivat tekstiiliteollisuuden ja materiaaleja saatiin tuotettua entistä tehokkaammin, vaatteen valmistus oli yhä…
Tappavaa muotia
Muotia pidetään usein harmittomana esteettisen nautinnon tuojana ja itseilmaisun mahdollistajana. Monikaan ei tule ajatelleeksi, että muodilla on myös pimeä kääntöpuolensa, joka aiheuttaa kärsimystä ja jopa kuolemaa käyttäjälleen, vaatteiden valmistajille, eläimille ja luonnolle. Muodin tappavuutta voidaan tarkastella eri näkökulmista. Termillä ”fashion victim” voidaan viitata moneen asiaan. Se voi viitata ihmiseen, joka orjallisesti seuraa muotia ja trendejä huolimatta siitä, sopivatko vaatteet itselle vai ei. Sillä voidaan tarkoittaa myös ihmisiä, jotka kärsivät nykyisen systeemin vuoksi, niin kuin materiaalien ja vaatteiden valmistajia. Historiallisessa kontekstissa se tarkoittaa ihmisiä, jotka ovat kärsineet fyysisesti vaatteiden tai asusteiden takia. Tässä tekstissä käsittelen näitä kaikkia…