• Home
  • Category Archives: Estetiikka

Kulttuurit kierrättävät vaikutteita

Erilaisten kulttuurisymboleiden ja vaikutteiden kiertäminen ilmiöstä toiseen on aina kiinnostanut minua visuaalisen kulttuurin havainnoijana. Olen monesti pohtinut sitä, miksi toisten symboleiden esiintyminen epäsovinnaisissa yhteyksissä aiheuttaa mielipahaa, kun taas jotkut symbolit voidaan liittää aivan toiseen asiayhteyteen kenenkään vastustamatta. Viime vuosina on kiinnitetty huomiota esimerkiksi kulttuuriseen omimiseen, joka on aiheuttanut paljon keskustelua siitä, mikä on soveliasta symbolien lainaamista ja mikä ei. Loppujen lopuksi kyse on siitä, että kaikki ilmiöt kiertävät ajassa, paikassa ja eri yhteyksissä, aina toisiltaan lainaten. Kulloinenkin konteksti ja ajan henki määrittää puolestaan sen, mikä on loukkaavaa ja koetaan kulttuurisena omimisena. Tässä tekstissä pohdin ilmiötä nimenomaan…

Alaston kantaa mukanaan vaatteen ideaa

Edellisessä blogitekstissä käsittelin sitä, miten vaatetta on kuvattu maalaustaiteessa ja mitä merkityksiä sen kautta on tuotu esille. Osoitin, että vaatteen kuvaamiseen taiteessa ovat vaikuttaneet tyylillisten pyrkimysten lisäksi kulloinenkin vaate- ja vartalomuoti sekä ajan esteettinen henki. Vallitseva muoti luo vartalon ideaalisen muodon, minkä taiteilijat ikuistavat teoksiinsa. Tämä idealisointi vaikuttaa myös alastontaiteeseen. Muodikkaan ja ajan hengen mukaisen vaatteen idea ulottuu siis jopa alastoman vartalon kuvaamiseen. Tässä tekstissä käsittelen vaatteen ja vartalon suhdetta sekä sitä, miten muoti muovaa vartalokäsityksiä. Lisäksi käsittelen alastoman kuvaamista taiteessa eri aikakausina sekä pohdin vartalon, vaatteen, peittämisen ja paljastamisen suhdetta maalaustaiteessa. Vaatteen ja vartalon suhde…

Ajan henki ja esteettinen maailma

Estetiikka ja ajan henki visuaalisessa maailmassa

Olen usein pohtinut sitä, miten tietyssä ajassa ja paikassa visuaaliset elementit alkavat muistuttaa toisiaan ja kuinka jokin aiemmin epämiellyttävänä pidetty alkaakin miellyttämään yleistä silmää. Mielenkiintoista on myös se, miten eri ympäristöissä tuotetaan toisista tietämättä samankaltaisia ideoita. Ilmiö on havaittavissa etenkin pukeutumisessa, jossa trendit vaikuttavat nopeammalla syklillä kuin esimerkiksi arkkitehtuurissa tai muotoilussa. Eri aikakausina on myös huomattavissa yhdenmukaisia asioita visuaalisissa ja henkisissä tuotoksissa. Yhtäläisyyksiä voi olla vaikea tutkia ja havainnoida, mutta estetiikan ja ajan hengen tutkimisen avulla pääsemme lähemmäs ilmiötä. Esteettinen maailma ympäröi meitä kaikkialla missä liikumme. Sen muodostaa luonto ja rakennettu ympäristö sekä kaikki niihin kuuluvat…